JavaScript is disabled. Please enable to continue!

Mobile search icon
Eurofins Suomi >> Koronavirus

Eurofins mukana COVID-19 vastaisessa taistelussa

Koronavirus

Suomessa ja maailmalla eletään poikkeuksellisia aikoja koronaviruksen aiheuttaman maailmanlaajuisen pandemian johdosta. Virus voi aiheuttaa vakavan hengitystieinfektion, joka on vakavimmillaan hengenvaarallinen. Vallitseva poikkeustilanne aiheuttaa monissa meissä aiheellistakin huolta lähimmäisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. 

Terveysviranomaiset ympäri maailmaa etsii parhaita välineitä tilanteen ratkaisemiseksi ja viruksen leviämisen estämiseksi. Myös Eurofins on luonnollisesti mukana taistelussa COVID-19-pandemiaa vastaan. Oleellisena osana tätä työtä on kliinisten koronavirustestien lisäksi esimerkiksi suojavälinetestaukset ja erilaisten pintojen testaukset.  

Koronavirus pinnoilla

Tutkimukset osoittavat, että uusi koronavirus SARS-CoV-2 voi pysyä tarttuvana ruostumattomalla teräksellä ja muovilla jopa kaksi tai kolme päivää vakavan saastumisen jälkeen. Riskien minimoimiseksi on suositeltavaa tarkistaa desinfiointitoimenpiteiden onnistuminen etenkin tiheän liikenteen alueilla. Tämän vuoksi on suositeltavaa puhdistaa pinnat perusteellisesti ja myöhemmin desinfioida ne tähän tarkoitukseen sopivalla desinfiointiaineella.

Pintojen puhtautta voidaan tarkastella myös laboratoriotestein, mikäli halutaan varmistaa esimerkiksi työympäristön ja työntekijöiden turvallisuus koronaviruksen varalta. Eurofins on kehittänyt PCR-analyysin pintojen koronavirustestauksiin, joka antaa joko positiivisen tai negatiivisen tuloksen muutamassa tunnissa analysoinnin aloittamisesta.

Kysy lisää

covid19testingFINLAND@eurofins.com

Eurofins-konserni on myös koostanut kaikki tarjoamansa koronavirukseen liittyvät palvelut yhden englanninkielisen nettisivun alle. Mikäli haluatte tutustua asiaan tarkemmin, se onnistuu parhaiten tästä.