Palonsyyntutkinta
Palonsyytutkinta on räätälöity palvelu, joka selvittää tulipalon syy-seuraussuhteen lähtien syttymissyystä ja päätyen korjaussuosituksiin. Tuloksena on puolueeton tutkimus tapahtuneesta ja sen seurauksista.
Tulipalon seurausten arviointi on tärkeää turvallisuuden kannalta
Palonsyttymissyytä selvitetään laatimallamme järjestelmällisellä menettelytavalla, jonka lähtökohtana on tunnistaa energianlähde sekä ensimmäiseksi syttynyt materiaali. Tulipalon vaikutusten selvittämiseksi tutkitaan tulipalossa lämmölle, kuumuudelle, savulle sekä noelle altistuneiden rakenteiden tai esineiden ominaisuudet. Tulipalon seurausten arviointi on tärkeää rakennuksen turvallisen käytön sekä korjaustarpeiden selvittämisen kannalta.
Hyödynnämme palontutkinnassa analyyttisiä tutkimusmenetelmiä, laajaa asiantuntijaverkostoamme sekä yhteistyökumppaneitamme.
Tutkimustulokset auttavat puhdistusmenetelmien valinnassa
Emissiotutkimuksilla voidaan selvittää savulle ja noelle altistuneet pinnat ja niiltä terveydelle haitalliset yhdisteet. Savun ja noen seuraukset voivat olla hajuhaittoja tai terveydelle vaarallisia epäpuhtauksia tai molempia. Emissiotutkimuksessa käytetään hyväksi sekä näytteenottoa että aistinvaraista arviointia. Tulosten perustella valitaan riittävät puhdistusmenetelmät ja välttämätön puhdistuslaajuus.
Kokonaisvaltainen palontutkinta voi sisältää seuraavia selvityksiä
- Syttymissyy
- Rakenteen vaurioasteen selvitys
- Materiaalien emissiot, savuvahingot
- Seurannaisvahingot, lämpövahingot, sammutusveden vahingot
- Korjaussuositukset
- Tulipalon aiheuttaja